Roosa nauha -kampanja koskettaa – merkityksellisyys Finnairilaisten silmin | Finnair Suomi
Blue Wings -tarinat

Roosa nauha -kampanja koskettaa – merkityksellisyys Finnairilaisten silmin

Syksyisin katukuvaan ilmestyy vaaleanpunaisia silkkinauhoja koristamaan takkeja. Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräyskampanja näkyy myös Finnairilla ja koskettaa tuhansia työntekijöitä. Tässä artikkelissa Finnairilaiset kertovat kampanjan merkityksellisyydestä.

Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräys on maamme suurin keräys syövän voittamiseksi. Lahjoituksilla tuetaan suomalaista syöpätutkimusta sekä sairastuneille ja heidän läheisilleen suunnattuja maksuttomia neuvontapalveluita. Kampanjalla on tuettu syöpätutkimusta vuodesta 2003 ja tämän vuoden Roosa nauhan on suunnitellut Vesterinen Yhtyeineen, keulakuvanaan laulaja Tero Vesterinen.

Finnair osallistuu tämän vuoden kampanjaan lahjoittamalla työntekijöilleen Roosa nauhat virkapukuihin. Nauhoja kantamalla Finnair ja sen työntekijät ovat vahvasti mukana kampanjassa, osoittavat tukea ja korostavat syöpätutkimukseen lahjoittamisen tärkeyttä. Lisäksi Finnairin asiakkailla on mahdollisuus lahjoittaa Avioksiaan Roosa nauha -keräykseen Finnair Shopissa.

”Osallistumme Roosa nauha -kampanjaan osoittaaksemme sosiaalista vastuuta ja tukeaksemme syöpätutkimusta sekä syöpäsairauksista tietoisuuden lisäämistä. Kampanja on linjassa arvojemme kanssa, ja se on konkreettinen tapa osoittaa solidaarisuutta ja tukea heille, jotka kamppailevat vakavan sairauden, kuten syövän, kanssa”, Finnairin Sustainability Manager Maiju Mattila kertoo.

Jo perinteeksi muodostunut kampanja on odotettu ja merkittävä tapahtuma Finnairin työntekijöiden keskuudessa.

”Syöpä on sairaus, joka koskettaa monia Finnairin työntekijöitä ja heidän lähipiiriään. Tämän vuoksi Roosa nauha -kampanja on erityisen merkityksellinen työntekijöillemme. Viime vuosien aktiivinen osallistuminen kampanjaan on ollut osoitus yhteisöllisyydestä ja solidaarisuudesta”, Mattila jatkaa.

Finnairin noin 5 200 työntekijän joukossa on myös lukuisia työntekijöitä, joille kampanja on henkilökohtaisesti erityisen merkityksellinen. Tässä muutamia heistä.

Christina Kohanevic, Service Guide 

Brasiliassa syntynyt Christina Kohanevic on tehnyt jo pitkän uran, sillä hän aloitti työt Finnairin omassa Tax free -myymälässä vuonna 1983. Työvuosia ahkeralle naiselle on kertynyt jo 44, ja työnkuvaan on kuulunut töitä niin liikennevirkailijana kuin lähtöselvityksessä. Vuosien varrella Christina on ollut mukana myös useassa Roosa nauha -kampanjassa kantamalla nauhaa virkapuvussaan.

”Minusta on hyvin hienoa, että Finnair tuo esiin tärkeää kampanjaa. Näin kampanja saa niin kotimaista kuin kansainvälistäkin näkyvyyttä. Minusta on hieno osoitus yhtiöltämme, että me saamme Roosa nauhat”, Christina kuvailee. 

Useimmille suomalaisille matkustajille Roosa nauha on jo tuttu näky, mutta ulkomaalaisten kanssa sen näkemisestä viriää nopeasti mielenkiintoisia keskusteluja.

 ”Ainahan virkapuku kiinnittää huomiota, ja Roosa nauha lisää sitä. Ulkomaalaiset usein kysyvät, mikä nauha oikein on? Sitten kerron kampanjasta ja he kertovat oman maansa keräyksistä. Jos vain on aikaa puhua, niin mielelläni kehun heille suomalaista sairaalahoitoa. Suomalaisilta matkustajilta tulee paljon positiivista palautetta siitä, että Finnair on mukana kampanjassa”, Christina kertoo.

”Syöpä on kuitenkin jo hyvin yleinen sairaus. Voisi sanoa, että joku aina tuntee jonkun läheisen, joka on sairastanut syövän. Kampanjan kautta syöpä tulee sairautena tutummaksi, eikä se enää ole niin pelottava mörkö”, Christina kuvailee. 

Roosa nauha -kampanja on kerännyt varoja syöpätutkimukselle jo vuodesta 2003. Suosion lisääntymisen myötä kampanja on laajentunut, ja vuonna 2020 se tuki ensimmäistä kertaa rintasyöpätutkimuksen lisäksi myös muiden syöpien tutkimusta. Christinaa kampanja koskettaa hyvin henkilökohtaisesti. 

”Puhun mielelläni aiheesta ja annan sille kasvot. Kampanja on minulle hyvin tärkeä henkilökohtaisesti, sillä olen sairastanut kaksi eri syöpää. Ensimmäinen sairastuminen oli shokki noin 15 vuotta sitten. Sairastin gynekologisen syövän, josta kuitenkin selvisin hoidoilla ja leikkauksilla”, Christina kertoo.

Kuitenkin vain noin kuuden vuoden päästä Christina koki uuden järkytyksen sairastuessaan toisenlaiseen syöpään, sarkoomaan.

”Tämä sairastuminen oli suurempi shokki syövän laajuuden ja leikkauksen takia. Sarkooma on usein leikattavissa, mutta minulla se oli reisilihaksen sijaan niin pahasti kiinni reisiluussa, että koko reisiluu ja puolet reisilihaksesta piti leikata pois. Minulla on proteesi, joka on piilossa jalkani sisällä ja nyt käytän kävellessäni keppiä tukena koko elämäni ajan. Minulle jäi suuri kiitollisuus lääkäreitä kohtaan, he tekevät kyllä ihmeitä. Voi luottaa, että saa parasta hoitoa”, Christina muistelee. 

Toipumisen jälkeen Christina suuntasi katseensa kohti töihin paluuta. Hän on tyytyväinen siihen, että pystyy tekemään 50 prosenttista työaikaa .  Työnkuvaa kevennettiin sairastumisen jälkeen porttivirkailijan työstä lähtöselvitysvirkailijaksi.

”Nyt olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja teen töitä 74 tuntia kuussa. Aluksi minulla oli kova kynnys liikkua kepin kanssa, kun ihmiset katsoivat. Sitten tajusin, olen invalidi, mutta minulla ei ole kipuja ja pystyn hyvin kulkemaan kepin kanssa. Pystyn järjestelemään laukkuja lähtöselvityksessä ja minulle onkin tärkeää, että pystyn tekemään työni hyvin. Minun kauttani yhtiökin osoittaa yhdenvertaisuutta, invalidikin voi tehdä töitä.”

Rankoista sairauksista huolimatta Christina huokuu läpi haastattelun elämäniloa ja positiivisuutta. Nainen kuvaileekin asennettaan elämään oivalla tavalla.

”Kun käy läpi sairauksia, niin oppii olemaan kiitollinen pienistäkin asioista.  Arvostan nyt enemmän omaa pientä arkeani. Elämää ei saa pelätä, sen olen oppinut. Syöpä voi tulla yhtäkkiä, vaikka kuinka pitäisi itsestään huolta, mutta siitä voi selvitä.”

Erika Bäck, Cabin Crew Member 

Erika Bäck on ollut töissä Finnairilla vuodesta 2018 matkustamohenkilökunnan jäsenenä. Kuuden vuoden aikana hän on kouluttautunut myös palveluun erikoistuneeksi matkustamohenkilökunnan Service Motivatoriksi sekä toimii palvelukouluttajana Finnair Flight Academyssä. Roosa nauhaa Erika on käyttänyt virkapuvussa jo useana vuonna. 

”Minusta on todella hienoa ja tärkeää, että Finnair tukee kampanjaa. Finnairin matkustamohenkilökunnan jäsenistä suuri osa on naisia, ja syöpään sairastuminen on aika yleistä. Tutkimukset osoittavat, että epäsäännöllinen työ voi lisätä rintasyöpäriskiä”, Erika kuvailee.

Roosa nauha herättää huomiota ja avaa keskusteluja asiakkaiden kanssa tärkeästä aiheesta.

”Virkapukumme on klassinen tyylikäs ja yksinkertaisen tumma, joten kyllä vaaleanpunainen nauha erottuu siitä heti. Usein asiakkaat tiedustelevat, että mistä oikein on kyse? Aihe koskettaa ja välillä asiakkaat kertovat myös omakohtaisia kokemuksia sairauksistaan”, Erika kertoo. 

Erikan kohdalla kampanjan merkityksellisyys vain lisääntyi läheisen sairastumisen myötä. 

”Haluan olla mukana tässä kampanjassa, koska pienillä teoilla saadaan suuria asioita aikaiseksi. Äitini on voittanut rintasyövän ja olen sitä kautta nähnyt, millaisia syöpähoidot ovat ja miten hyvää hoitoa voi saada. Kampanjan merkitys korostui, kun näin, miten paljon hyötyä lääketieteestä ja sen tukemisesta on. Pienillä asioilla on iso merkitys: sen voi osoittaa ostamalla Roosa nauhan tai lahjoittaa Avioksia keräykseen”, Erika kertoo.

”Aiheesta ääneen puhuminen tuo toivottavasti rohkeutta ja uskallusta kaikille mennä tarvittaessa tutkimuksiin.” 

Matkustamohenkilökunnan työnkuvassa on tärkeää hitsautua jokaisen työpäivän alussa toimivaksi, turvallisuudesta vastaavaksi työtiimiksi, vaikka ennestään tuntemattomien kanssa. Tässä korostuu yhteishenki ja läheisyys, työyhteisö ikään kuin kannattelee vaikeidenkin elämänvaiheiden läpi. 

”Roosa nauha ja syöpäsairaudet puhuttavat paljon myös työntekijöiden keskuudessa. Kollegoiden kanssa saatetaan työn ohella jakaa tunteita yön pikkutunneilla. Työympäristömme on sellainen, että puhumme avoimesti aiheista laidasta laitaan ja jaamme toisillemme syvällisempiäkin asioita”, Erika avaa erityislaatuista työyhteisöään.

Marja Lehtinen, Cabin Crew Member, eläkkeellä 

Eläkepäivistään nauttiva Marja Lehtinen ehti tehdä kunnioitettavan 46,5 vuoden uran Finnairilla. Marja aloitti työt Finnairin kenttäemäntänä vuonna 1972 ja vuodesta 1974 lähtien hän toimi matkustamohenkilökunnan jäsenenä, huolehtimassa turvallisuudesta ja palvelusta. 

”Lensin aktiivisesti kymmeniä vuosia, kyllähän se kertoo siitä, miten ihanaa työ on. En olisi voinut kuvitellakaan tekeväni mitään muuta. Meillä on aivan ihana työyhteisö, ja työn ohessa tuli hoidettua myös psyykettä. Lentotyö on niin kivaa, että siellä nuortuu: On hauskat jutut ja monen ikäisiä työntekijöitä yhdessä. Muistan, miten saatoin kuunnella nuoren kollegan juttuja mielenkiinnolla ja peilata niitä tyttäreni puheisiin”, Marja kuvailee.

Vuonna 2019 eläkkeelle jäänyt Marja havahtuu haastattelun aikana siihen, että ei meinaa osata puhua työstään menneessä aikamuodossa.

”Kyllä lentoemäntä on aina lentoemäntä”,   hän nauraa entisajan titteliä käyttäen.

Työvuosien aikana Marja ehti useasti olla mukana Roosa nauha -kampanjassa. Marjan mielestä Finnair on kansainvälisenä ja näkyvänä lentoyhtiönä tärkeä tukija kampanjalle.

”Finnair edustaa nykyaikaisuutta ja dynaamisuutta ja matkustajat kyllä huomioivat meidän työntekijöiden nauhat. Saimme niistä paljon positiivista palautetta, ja nauhan käyttö aloitti mielenkiintoisia keskusteluja. Tällainen kampanja murtaa muureja ihmisten väliltä ja lisää inhimillisyyttä sekä pehmeitä arvoja”, Marja iloitsee. 

Syöpäsairaudet koskettavat Marjaa myös henkilökohtaisella tasolla, sillä hän itse on sairastanut syövän ja hänen läheisiään on menehtynyt tähän vakavaan sairauteen. Marja sairastui rintasyöpään vuonna 2008. 

”Siitä kuitenkin selvisin. Rintasyöpä koskettaa niin monia naisia ja meidän matkustamohenkilökuntamme joukossa on monta rintasyövän sairastanutta”, Marja kertoo.

Usein työpäivän ohella Marja ehti kollegoiden kanssa käydä läpi elämän ilot ja surut. Marja kertookin sekä saaneensa että antaneensa vertaistukea yläilmoissa.

”Se on hienoa, että aiheesta puhutaan. Ikävätkin asiat pitäisi arkipäiväistää, niin niitä kestää paljon paremmin”

Uran ajalta Marjalle on kertynyt valtava kokoelma eri vuosien Roosa nauhoja. Lisäksi hän edelleen ostaa nauhan vuosittain itse.

”Matkustajat olivat aina tosi tyytyväisiä, että Finnair oli ottanut kannan tuoda Roosa nauha -kampanjaa esille. Joka kolmas suomalainen sairastuu syöpään, joten olihan monella matkustajalla myös omaa kokemusta aiheesta. Nauha on pieni juttu, mutta se herätti paljon tärkeää huomiota. On hienoa, että asioita inhimillistetään ja arkipäiväistetään, tuodaan kaikkien ulottuville”, Marja tiivistää.

Finnair osallistuu vuoden 2024 tärkeään Roosa nauha -kampanjaan antamalla työntekijöilleen Roosa nauhat virkapukuihin. Lisäksi Finnairin asiakkailla on mahdollisuus lahjoittaa Avioksiaan Roosa nauha -keräykseen Finnair Shopissa.


Siirtyi sivulle: Roosa nauha -kampanja koskettaa – merkityksellisyys Finnairilaisten silmin