Tehostettu käsimatkatavaravalvonta ja kuusi vinkkiä sujuvampaan matkustamiseen | Finnair Suomi

Blue Wings -tarinat

Tehostettu käsimatkatavaravalvonta ja kuusi vinkkiä sujuvampaan matkustamiseen

Lento on lähdössä ja isoja käsimatkatavaroita siirrellään vielä portilta ruumaan. Kone on jo lähtövalmiina ja asiakkaat sisällä, mutta käsimatkatavaroille etsitään vielä paikkoja eri puolilta konetta. Kuulostaako tutulta?

Finnair_A321_economy_class_man_putting_baggage-overhead_compartment_hr

Pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa matkustavien määrä on kasvanut viime vuosina. Samaan aikaan kuitenkin yhä useammalla lennolla on ongelmana se, että käsimatkatavaroita on liikaa suhteessa koneessa olevaan tilaan. Lisäksi kaikki eivät huomaa noudattaa lipussaan olevaa matkatavaramäärää, vaan matkustamoon tullaan joskus todella isojen kassien, jopa rinkkojen kanssa.

Liiallisesta käsimatkatavaramäärästä kärsii sekä matkustusmukavuus että lentojen täsmällisyys, kun laukkuja siirrellään ruumaan portilla. Jotta kaikkien matka sujuisi mukavasti ja lennot pääsisivät lähtemään ajoissa, Finnair on tehostanut käsimatkatavaroiden valvontaa.

”Kierrämme asiakkaiden keskuudessa lähtöaulassa, ja katsomme, onko jollain kovin suuri käsimatkatavaralaukku tai liian monta kassia mukanaan”, kertoo Sari Alessi, joka vastaa Finnairin asiakaspalvelusta Helsinki-Vantaan lentoasemalla. ”Jos asiakkaalla on mitoiltaan liian suuri laukku, ohjaamme hänet laittamaan laukun ruumaan jo lähtöselvityksessä.”

”Seuraamme myös lähtöporteilla käsimatkatavaroiden kokoa ja määrää, ja siirrämme tarvittaessa laukkuja ruumaan vielä portilla”, Sari kertoo. ”Ruumaan siirtämisestä seuraava maksu on aina lentoasemalla korkeampi, kuin jos ruumaan menevän laukun ostaisi etukäteen, joten kannattaa siis huolehtia asia kuntoon jo ennen lentoasemalle tuloa.”

Finnairin Classic- ja Flex-lippuihin kuuluu ruumaan menevän matkatavaran lisäksi käsimatkatavaralaukku ja pieni laukku, joka mahtuu edessä olevan istuimen alle. Kaukolentojen Light-lippuun kuuluu käsimatkatavaralaukku ja pieni laukku, samoin Euroopan lentojen Business Light -lippuun. Sen sijaan Euroopan sisäisillä matkoilla käytettävään edullisimpaan Superlight-lippuun kuuluu vain pieni laukku, joka tulee laittaa edessä olevan istuimen alle. Superlight-lippuun voi kuitenkin ostaa isomman käsimatkatavaran etukäteen Varaukseni-palvelusta tai Finnairin mobiilisovelluksesta, jolloin se maksaa 9 tai 14 euroa reitistä riippuen.

Sarin vinkit käsimatkatavaroihin:

  1. Tarkista lipputyyppiisi kuuluva käsimatkatavaramäärä. Jos tarvitset lisää matkatavaraa, osta se etukäteen Varaukseni-palvelun kautta Finnairin nettisivuilta tai mobiilisovelluksesta. Hinta on näin edullisempi kuin kentältä ostettuna.
  2. Pakkaa käsimatkatavaroihin välttämättömät asiat, kuten lääkkeet ja avaimet. 
  3. Pakkaa kevyesti: jokainen kilo matkatavaraa lisää lennon polttoaineenkulutusta ja sitä kautta päästöjä. Kevyen pakkaamisen vinkkejä voi lukea täältä.
  4. Jos matkustat Superlight-lipulla, johon kuuluu vain pieni laukku, laita laukku matkustamossa edessä olevan istuimen alle. 
  5. Ripusta takkisi edessä olevan istuimen selustassa olevaan koukkuun. Näin takki myös pysyy siistimpänä, kuin matkatavarahyllylle viikattuna.
  6. Laita käsimatkatavaraan nimilappu, niin tunnistat laukkusi kaikissa tilanteissa. 

Siirtyi sivulle: Tehostettu käsimatkatavaravalvonta ja kuusi vinkkiä sujuvampaan matkustamiseen