Vihreä matkaopas: Vastuullisesti Seattlessa | Finnair Suomi

Blue Wings -tarinat

Vihreä matkaopas: Vastuullisesti Seattlessa

Intohimoisten kierrättäjien, kompostointikonkareiden ja luomufanien asuttamassa kaupungissa suositaan kestävää elämäntapaa.

Haley Shapley

Parantava luonto

Discovery Park -luonnonpuistoa kiertävää luontopolkua taivaltaessaan on vaikea uskoa olevansa yhä kaupungin rajojen sisällä. Noin viiden kilometrin mittainen, opastettu polku kulkee halki metsäisten rotkojen ja avarien niittyjen, ohi upeiden hiekkadyynien ja huimien jyrkänteiden. Lopulta reitti saapuu veden äärelle, josta on kuvaukselliset näkymät Pugetinsalmelle sekä läheiseen vuoristoon. Ethän missaa viehättävää West Pointin majakkaa, joka on rakennettu vuonna 1881.

Herkullista hyvisjäätelöä

Paikallinen suosikki, Frankie & Jo’s, perustettiin sille ajatukselle, että vegaaninen jäätelö voi olla keino tehdä monenlaista hyvää. Kasvipohjaiset maidot on helppo tapa korvata lehmänmaito ja niistä tehty jäätelö on yksi keino saada ihmiset syömään enemmän kasviksia. Himottavan hyviin vohvelitötteröihin voi valita esimerkiksi suolakaramellin tai matchan ja mintun makuista herkkujäätelöä. Pakkaukset ovat kompostoitavia ja jäätelöbaarin ilmapiiri rento. 

Lukutoukkien suosikki

Koe kaksi Seattlen ylpeyttä – kirjat ja viihtyisä ympäristö – yhdellä iskulla Seattlen keskuskirjastossa, joka on yhtä kiehtova kuin mukaansa tempaavan romaanin miljöö. Keskikaupungilla sijaitseva rakennus on hollantilaisen arkkitehti Rem Koolhaasin käsialaa, ja sen lasista ja alumiinista rakennettu julkisivu paitsi näyttävä myös energiaa säästävä. Rakennus on sisältä vähintään yhtä kiehtova – ja sen neljännestä kerroksesta löytyy värikäs yllätys.

Tyyliä ympäristön ehdoilla

Jos haluat hankkia hyvän mielen tuliaisia vastuullisesti, suuntaa Baleen-nimiseen korukauppaan. Sieltä löydät kierrätysmateriaaleista ja epätavallisista raaka-aineista (kuten kasvipohjaisesta selluloosalevystä) valmistettuja, kohtuuhintaisia asusteita. Ne on kaikki tehty zero waste -periaatteella. Minimalistisen kauniit korva-, kaula-, ja rannekorut sekä sormukset soveltuvat päivittäiseen käyttöön ja ne on pakattu 100 % kierrätyspaperista valmistettuun korurasiaan. 

Finnair lentää Seattleen (SEA) kolme kertaa viikossa.


Siirtyi sivulle: Vihreä matkaopas: Vastuullisesti Seattlessa