Suolaisia ja makeita herkkuja ruokaintoilijan Italiassa | Finnair Suomi

Blue Wings -tarinat

Suolaisia ja makeita herkkuja ruokaintoilijan Italiassa

Jokainen varmasti tietää, että Italia on kaikkien ruoan rakastajien taivas. Sen sijaan saattaa unohtua, että Italian jokaisella kaupungilla on täysin omanlainen ruokakulttuurinsa ja paikalliset ruokalajinsa. Esittelemme nyt suosikkiherkkumme Finnairin Italian kohteista.

Milano

Ruokafanit tietävät, että Milano on yhtä kuin Risotto Milanese, samettinen sahramilla maustettu risotto, joka on samaan aikaan sekä ylellinen että yksinkertainen. On kuitenkin hyvä muistaa, että Milanolla on tarjota myös muita, vähintään yhtä herkullisia risottoreseptejä. Raaka-aineina voi olla esimerkiksi pestoa ja perunaa, mustekalaa tai artisokkaa, joten jokaiselle löytyy varmasti oma suosikki. Parhaita paikkoja testata eri makuvaihtoehtoja ovat risottoon erikoistuneet ravintolat kuten Trattoria Da Abele Temperanza tai Osteria Conchetta.

Aterian jälkeen makeanhimoa voi tyydyttää Barbajadalla, joka on kahvia ja kaakaota yhdistävä oman maun mukaan makeutettava kuuma juoma, jonka päälle kasataan lopuksi kokonainen vuori kermavaahtoa. Juoma oli erityisen suosittu 1800-luvulla, mutta maistuu yhtä lailla nykymatkailijalle. Todennäköisimmin Barbajadan löytää Il Duomoa ympäröivien perinteisten ja eleganttien kahviloiden listalta.

Venetsia

Venetsia tunnetaan upeista merenherkuistaan sekä Lähi-Idän vaikutteista. Nämä kaksi asiaa yhdistyvät täydellisesti alkuruokana tarjoiltavassa Sarde In Saorissa. Ruokalaji valmistetaan tuoreista sardiineista, jotka marinoidaan happaman makeassa liemessä. Lopuksi päälle lisätään rusinoita, pinjansiemeniä sekä sipulia.

Toinen tyypillinen tapa nauttia tuoreista merenelävistä on Fritto Misto, valikoima erilaisia kevyesti uppopaistettuja herkkuja. Kalan ja äyriäisten parina on usein myös sesongin tuoreita vihanneksia, kuten kesäkurpitsankukkia, munakoisoa tai viipaloitua talvikurpitsaa. Monien mielestä parhaan Fritto Miston saa uskomattoman edulliseen hintaan vaatimattoman näköisestä katuruokakojusta Acqua et Maista.

Verona

Veronasta ei voi lähteä syömättä perunagnoccheja. Perinteisesti gnoccheja on syöty karnevaaliaikana ennen kevään paastoa, mutta onneksi näitä herkullisia suupaloja saa nykyään vuoden ympäri. Gnocchit ovat parhaimmillaan tarjoiltuna yksinkertaisesti, tyypillisesti niiden kaverina onkin vain reilusti salviavoita tai tomaattikastiketta. Välillä mukana saattaa olla myös juustoa.

Toinen, nykyään aina saatavilla oleva, karnevaaliajan keksintö on Fritole. Se on makea, friteerattu leivonnainen, jossa on käytetty rommissa uitettuja rusinoita ja joka hunnutetaan tomusokerilla. Joissain resepteissä on myös sitruunankuorta tai mausteita ja saatavilla on myös kermalla täytettyjä vaihtoehtoja. Fritolessa erityistä on sen ilmava koostumus, joka on jotain amerikkalaisen pannukakun ja munkin väliltä.

Rooma

Jokainen, joka käy Roomassa syö varmasti oman osansa klassista Cacio e Pepeä (mustapippurista ja juustoista pastaa), Pizza al Taglioa (kulmikkaina viipaleina tarjoiltavaa pizzaa) sekä Carbonaraa. Mikä sen sijaan saattaa jäädä kokeilematta on Suppli, himoa aiheuttavat riisikroketit, jotka täytetään mozzarellalla, leivitetään ja paistetaan. Suppli on täydellistä katuruokaa, jonka kanssa pitää saada kylmä limsa tai olut. Supplizio on hyvä vaihtoehto, jos toiveissa on testata erilaisia makuvaihtoehtoja. 

Roomalaiset rakastavat myös makeita leivonnaisia, joten ilman leipomovierailuja matkasta ei selviä. Aamupalalle ainoa oikea valinta on Cornetto, croissantin astetta makeampi serkku. Kahvin tai Vin Santon kanssa kannattaa testatta Tozzetteja, roomalaisten omia biscotteja. Ja jos kaipaat jotain todella ylellistä, kokeile Crostata Ricotta e Visciole, kakkua, jonka täytteenä on ricottaa ja tummista hapankirsikoista tehtyä hilloa.

Bologna

Bologna on ylpeä statuksestaan yhtenä Italian tärkeimmistä ruokakaupungeista. Maan parhaita raaka-aineita tuleekin kaupungista tai sen läheisyydestä Mortadella-makkarasta balsamiviinietikkaan. Bolognalle ominaiset ruokalajit ovat yleensä hyvin lihaisia, kuten kaikkien tuntema Tagliatelle al Ragù Bolognese tai paikallisten rakastama Tortellini in Brodo, juustolla ja lihalla täytetyt tortellinit kuumassa liemessä. Molempia voi testata Sfolgia Rinassa, joka on tuorepastan asiantuntija.

Bologna on täydellinen kohde myös viinien maisteluun. Yksi alueen tyypillisimmistä viineistä on Pignoletto, kevyt ja hedelmäinen kuohuviini, jossa on yleensä runsaasti sitruksisia makuja. Pignoletto sopii hyvin esimerkiksi antipastojen, juustojen tai merenelävien kumppaniksi ja siitä povataan seuraava suursuosikkia Prosecon tilalle.

Napoli

Napolista ei voi puhua mainitsematta pizza. Perinteinen Margherita tuskin menettää suosiotaan koskaan, mutta muitakin versioita kannattaa testata. Todellinen paikallinen erikoisuus on Pizza Fritta, friteerattu pizza. Se on täytetty taskun muotoinen pizza, jonka sisälle lisätään ennen paistoa esimerkiksi ricottaa, mozzarellaa tai kamaraa.

Napolissa on myös paljon ihania kasvisruokia, erityisesti kokonaisena täytettyjä kasviksia, joissa näkyy Välimeren Afrikan puoleiset vaikutteet. Kokeile esimerkiksi ruokalajia, joka kulkee joko nimellä Peperoni Ripeni tai Peperoni ‘mbuttunati. Reseptiä varten paprikat täytetään esimerkiksi leivänmuruilla tai pastalla ja täyte maustetaan oliiveilla, anjoviksilla ja pinjansiemenillä.


Siirtyi sivulle: Suolaisia ja makeita herkkuja ruokaintoilijan Italiassa